Haku
Viitteet 1-2 / 2
Kirjallisuuskatsaus nuorten seksuaalirikollisten kuntoutuksen edistämisestä
(2023)
Opinnäytetyö toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, tavoitteena löytää nuorten seksuaalirikollisten kuntoutusta edistäviä tekijöitä ja hyödynnettävää tietoa seksuaalirikollisten kanssa työskenteleville. Tilastojen mukaan seksuaalirikosten määrä Suomessa on noussut viidessä vuodessa noin 50 prosenttia. Seksuaalirikoslainsäädännön uudistumisen myötä on arvioitu, että tuomittujen määrä tulee kasvamaan. Tutkimusten mukaan seksuaalirikoksista epäillyt ovat useimmiten nuoria miehiä, ja uusimisriski on nuorten kohdalla suurempi. Opinnäytetyön tilaajana toimii oikeuspsykologi Nina Nurminen Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksesta, jonka tekeillä olevassa väitöskirjassa tutkitaan seksuaalirikoksista tuomittujen miesten uusintarikollisuutta. Tietoperustan mukaan seksuaalirikoksiin syyllistyneiden tekijäprofiili poikkeaa muista rikoksentekijöistä, ja varsinkin nuorten kohdalla kuntoutuksen oikein kohdentaminen on tärkeää.
Opinnäytetyön toteutustavaksi valikoitui kuvaileva narratiivinen kirjallisuuskatsaus. Analyysivaihe toteutettiin aineistolähtöisenä, aineisto muodostui englanninkielisistä vertaisarvioiduista artikkeleista (n=16). Tutkimustuloksissa kävi ilmi, että hyvistä tuloksista huolimatta, olisi aika laajentaa näkökulmaa ja etsiä muita lähestymistapoja kuntoutukseen kuin riski-tarve-vastaavuusperiaate (RNR). Tulokset osoittivat kuinka nuorten kuntoutuksessa tulisi huomioida riskien monimuotoisuus ja laajempi kokonaisuus, kuten ikä kehitysvaiheineen suunnitellessa hoitoa, jotta interventio vastaisi paremmin yksilön tarpeita. Tuloksissa vaikuttavimmiksi kuntoutusmenetelmiksi nousivat ne, jotka integroivat perheet nuorten kuntoutukseen. Tulosten perusteella hoidot, joilla on valmiiksi vahva tieteellinen perusta nuorten antisosiaalisen käyttäytymisen hoidossa, vastaisi myös nuorten seksuaalirikollisten kliinisiin tarpeisiin. Tutkimusnäyttöön perustuvia hoitokeinoja tulisi käyttää tehokkaampien tulosten saavuttamiseksi ja auttamalla nuorten huoltajia tunnistamaan nuorensa mahdollisuuden syyllistyä seksuaalirikokseen, voitaisiin parantaa nuoren motivaatiota ja kuntoutuksen tehokkuutta. Esiin nousseita tuloksia on tarkoitus hyödyntää nuorten seksuaalirikoksista tuomittujen kuntoutuksessa....
The Training Institute for Prison and Probation Service, whose ongoing doctoral dissertation explores the recidivism of adult sex offenders. According to the theoretical framework, the sexual offender profile differs from other offenders, and targeting...
The Training Institute for Prison and Probation Service, whose ongoing doctoral dissertation explores the recidivism of adult sex offenders. According to the theoretical framework, the sexual offender profile differs from other offenders, and targeting...
"isä olis voinu olla hakkaamatta ja äiti käyttämättä kamaa" Syitä nuorena alkaneen rikollisuuden taustalla
(2021)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia syitä nuorena alkaneen rikollisuuden taustalla. Opinnäytetyön tilaajana toimii Helsingin vankila. Tutkimuskysymyksiä ovat syyt nuorena alkaneen rikollisuuden taustalla sekä miten ...

